Koko ajan on sellainen olo kun olis jossain ulkomaanlomalla. Vaik ei oo ulkomailla. Eikä lomalla (vielä).

Rakastan lämmintä tuulta ihoa vasten pyöräillessä. Vaikka polkee illalla ja vaikka polkee alamäkeä, ei tule kylmä edes hihattomassa kesämekossa. Rakastan merivettä, jossa ihmiset oikeasti lilluu ja viettää aikaa. Ihan kuin Selviytyjien Filippiinit-kausilla konsanaan.

Vaikka lämmön ystävä olenkin niin kyllä nää helteet myös ahdistaa. Sekä ympäristön, että matalan verenpaineeni takia. Enemmän kuitenkin ensimmäisen takia.

Mä oon ollut viikon yksin. Se on ollu erikoista ja aika ihanaa. Ehkä siksi nää viimeiset seitsemän päivää ovatkin tuntuneet eriskummalliselta lomalta. Juuso on ollu poissa kotoa, enkä oo muutenkaan sopinut juuri mitään menoja. Oon ahminut äänikirjoja ja kaappien perältä löytyneitä (joulu?)suklaita. Kuunnellu kaikkia sellaisia kirjoja, joita oon lykännyt et luen sit kun on aikaa. Työpäivät oon pystynyt lopettamaan vuoden suosituimpana loma-aikana jo aikaisin iltapäivällä. Töiden jälkeen oon käynyt uimassa, pyöräillyt ympäriinsä ja katsonut OC:ta fiilistellen a) kaikkia nostalgisia biisejä, joita sarjassa soi b) sitä ettei omassa elämässäni ole vastaavanlaista jatkuvaa draamaa.

Eteisessä komeilee korkeat pinot muuttolaatikoita. Vihreä linjasto ulottuu aina keittiöön asti. Tänään aloitan pakkaamisen ja kaappien siivouksen. Yleensä en innostu tällaisesta, mut nyt sormet jo syyhyävät. Jotenkin puhdistavaa päästä käymään kaappeja läpi ja pistämään vähälle käytölle jääneitä tavaroita/vaatteita kiertoon.

Oon juonut raskauden aikana kahvia about puoli kuppia päivässä mut tänään kumosin aamiaisen äärellä kaksi. Heräsin klo 03 siihen et sähköt oli poikki. Näin järkeilin kun tuuletin oli sammunut ja uunin kello oli kadonnut. Jääkaapissa pilaantuvat ruoat ja se, etten saisi aamukahvia ahdistivat suunnattomasti. Soitin keskellä yötä huoltoon ja sieltä kysyttiin ensimmäisenä et onhan sähkölasku maksettu. Sekunnin murto-osan mietin, että joo okei toi on varmaan rutiinikysymys, mutta cmoon ei tässä nyt siitä ole kyse. Kunnes heti seuraava ajatus oli et hitto. Muutto venyi parilla viikolla enkä tietenkään muistanut ilmoittaa tätä sähköyhtiöön. Näinkö ne vaan katoaa? Enpä oo aikaisemmin ollut todistamassa! Muutamien yöllisten puheluiden päätteeksi sähkönsiirrosta saatiin onneksi vanha irtisanottu soppari käyntiin ja sähköt palasivat aamulla. Näköjään tällaisia asioita saa hoidettua myös keskellä yötä!

 

 

Oli ihana herätä sateeseen. Teki mieli juosta ulos kastumaan likomäräksi. Ja itse asiassa joku mies niin tekikin. Tai ainakin hän seisoi risteyksessä piittaamatta siitä et vettä tuli niskaan saavitolkulla. Tästä tietää et on kesä.

Viikon päästä alkaa oikeasti loma: 3,5 viikkoa! Heti loman ekana päivänä meillä on muutto ja sit lähdetään purjehtimaan. Lomalla meinataan nauttia Helsingin kesästä ja käydä Saimaalla. Ehkä Repovedellä vaeltamassa. Veljen lapset tulevat meille kylään (❤️) ja he pääsevät ekaa kertaa lintsille ja Korkeasaareen. En ole käynyt kummassakaan vuosiin eli meikäläinen varmaan ihan yhtä intsinä 😀 Elokuussa suunnataan Ahvenanmaalle ja Nauvoon. Hitsi kuin ihanaa! Olispa jo ensviikko!

Kaikki ikkunat on auki ja kotona on todellinen läpiveto. Ilmavirta on paras ystäväni just nyt. Valkoiset verhot lepattavat tuulessa kuin hidastetulla videolla. Se näky on jotenkin valtavan rauhoittava, tuntuu aaltona varpaissa asti. Samaan aikaan kyllä vähän pelottaa et joku lintu lentää sisään. En tiedä miksi mut siinä on jotain tosi karmivaa.

Ensimmäinen kaappi purettu muuttolaatikoihin. Se meni siivillä kun kuunteli samaan aikaan Elina Backmanin Kun kuningas kuolee -kirjaa (miten hyvä tää!!). En käsitä miten en oon viimeisen vuoden aikana lukenut juurikaan dekkareita tai kuunnellut true crime -podcasteja. Mitä tapahtui? En tiedä mut nyt I’m back. Ps. En myöskään käsitä miten paljon reikäisiä ja parittomia sukkia ihminen voi omistaa. Tää siivoaminen tekee hyvää, sanoinko sen jo?

Ajattelin kasata iltapalaksi dippivihanneksista snack platterin. Ei kyllä oo muuta kun kurkkua mut kurkku onkin paras dippivihanneksista! Jaksaiskohan sitä käydä vielä meressä pulahtamassa?

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

 

Mä oon jakanut mummi 94v:n kuulumisia Instagramissa kohta vuoden. Oon saanu niistä ihan tosi paljon hyvää palautetta. Moni teistä, joilla omia isovanhempia ei enää ole on sanonut et nää kuulumiset tuo mieleen omat isovanhemmat. Ja et meidän mummista on ikään kuin tullut vähän kaikkien mummiystävä. Sellainen, jonka kuulumisia ihan odottaa.

Mä jaan aina mummin kuulumisia teille, mut aattelin et jaetaan tällä kertaa niitä kuulumisia mitä mummi kuulee multa.

 

 

Tänään oli lounaaksi makaronilaatikkoa ja paljon ketsuppia. Eilenkin oli, kaikilla ruoka-ajoilla. Kylkeen tein salaatin. Olisin laittanut joukkoon fetaan mut se oli homeessa. Tai ei homeessa, mut haisi tosi oudolta (ja nyt haisee myös kädet, kun sörkin sitä. Vaikka pesin ne). Avattu fetapaketti oli unohtunut muovirasiaan jääkaapin perälle. Pitäisi useammin kurkata jääkaapin muovirasioiden sisälle. Inhottaa kun pitää heittää ruokaa roskiin.

Mietin taas, että mitähän Pippa Laukka sanoisi jos katsoisi meidän jääkaappiin. Siellä on tällä hetkellä käytännössä vaan valtava arsenaali chili-kastikkeita, salted caramel Skyriä, epämääräisiä muovirasioita ja viiniä.

Oltiin eilen illalla lenkillä. Juostiin pitkästä aikaa Kauppatorin kautta Eiraan ja sieltä keskustan kautta Kallioon. Kaikkialla oli ihan hiljaista vaikka oltiin keskellä kaupunkia. Paitsi Wolt-kuskeja, niitä oli kaikkialla. Niitä oli niin paljon et jossain vaiheessa aloin laskemaan. Pääsin kolmeentoista. Hyvä vaan et on. Hyvä vaan et ihmiset tilaa ravintoloista kotiin.

Pysähdyttiin lenkillä taas Kaisaniemen kirjaston takana olevaan alamäkeen, jossa on reilun parin metrin korkeudella semmonen liikennemerkki. Aina kun mennään siitä yritetään hypätä ja osua. Otetaan vauhtia ja ponnistetaan niin kovaa kuin lähtee. Juuso osuu joka kerta, mä en koskaan osu. Eilenkään en osunut, vaikka kokeilin hypätä neljä kertaa. Joku päivä vielä osun.

Mulla on ylihuomenna elämäni ensimmäinen terapiakäynti. Mummi ei ymmärtänyt aluksi miksi menen terapiaan mut lopulta ymmärsi. Oikeastaan ihan sama kävi itselleni. Tätä on pitkitetty ja venytetty vuosilla. Paljon oon pohtinut että tarvitsenko oikeastaan edes terapiaa, kun eihän minulla mitään “oikeita ongelmia ole”. Toisilla ihmisillä on paljon pahempia, kyllä mä pärjään ilmankin, pitää vaan jaksaa painaa ja olla välittämättä. Eteenpäin vaan. Mut enää mä en jaksa. Tai pikemminkin haluan pysähtyä niiden vaikeiden asioiden äärelle, avata lukkoja ja oppia enemmän itsestäni. Välillä mietin, et mitähän siellä kuuluu aluksi sanoa. Et osaankohan edes kertoa tarpeeksi kattavasti omasta elämästäni ja kaikista sen varrella olleista haasteista. Uskallankohan olla ihan täysin rehellinen? Kyllä mä uskon et osaan ja uskallan.

Sovittiin et mennään tänään Seurasaareen kävelylle. En oo käynyt siellä aikoihin. Liian usein tulee käveltyä samoissa maisemissa. Kiva mennä vähän eri paikkaan! Aion ottaa aurinkolasit mukaan.

 

 

Perjantaina vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Tänä kyseisenä päivänä mä mietin aina mummin äitiä Selmaa, joka eli 101-vuotiaaksi. Häntä sanottiin vanhamummiksi. Selmassa ja Minna Canthissa on ulkoisesti jotain samaa, ehkä vähän sisäisestikin. Jo pienenä ajattelin, että Selma oli omanlainen, vähän sellainen ronski. Hän ei pelännyt sanoa mielipidettään ääneen, eikä pyydellyt anteeksi vaan otti paikkansa. Hän rakasti katsoa urheilua ja huusi kovaa sitä katsoessaan. Hänellä oli valtavat korvakorut. Hän sanoi aina “jumanpaukku”. Hän riisui 100v bileissään rintaliivit kun ne puristi. Kerran hän meni vahingossa miesten saunavuorolla saunaan ja kun miehiä alkoi lappaamaan sisään, hän ilmoitti että “lauteille vaan, kyllä tänne mahtuu!”. (Miehet kaikkosivat paikalta). Kun häntä haastateltiin 100-vuotiaana Huomenta Suomeen toimittaja kysyi häneltä, että asioiko rouva pankissa kun tarvitsee rahaa? –“Seinästähän minä rahani nostan!”. Pienenä en osannut arvostaa tarpeeksi vanhamummin luonnetta ja olemusta, mutta nykyään ihailen häntä.

Aurinko heijastuu vastapäisen talon ikkunoista olohuoneeseen. Se maalaa lankkuparketille pitkiä katosta lattialle ulottuvia taiteellisia valoleikkauksia. Kun katsoo tarkasti niin huomaa, että valokohdissa leijailee pieniä pölyhiukkasia. Kun ollaan jatkuvasti kotosalla, pitää kotiakin siivota useammin. Ehkä olisi taas aika kaivaa imuri esiin.

Rakastan sitä tunnetta kun on innostunut jostain uudesta jutusta. Nyt se on savityöt. Ikkunalaudalle on alkanut kerääntymään maljakoita ja astioita. Ne tosin kaipaa vielä pintamaalia. Parasta on se, et pääsee uppoutumaan pariksi tunniksi ja tekemään jotain käsillään. Savi tuntuu ihanalta käsissä ja sen työstäminen vaatii ihan kunnolla keskittymistä.

Ollaan katsottu tosi paljon dokumentteja viime viikkoina. Kaikkea aina Kim Jong-unin veljen salamurhasta Robin Williamsin elämänkertaan. Yks ihana oli Netflixistä Mustekala opettajana. Se oli aivan mieletön! Mä tykkäsin kaikessa karuudessaan myös Lost Boys -dokkarista, vaikka äärimmäisen ahdistava olikin. Yle areenan dokkarifestareilta löytyy tosi paljon hyviä! Meillä on semmonen dokkarikerho, et kokoonnutaan sunnuntaisin kaveriporukan kanssa etänä katsomaan dokumentti ja sit keskustellaan siitä.

Kun luen mielessä tekstiä (etenkin englannin kielellä) mun alahuuli väpättää aina. Jostain syystä liikutan aina kieltä ja kiinni olevaa suuta tekstin mukana vaikka mielessä lukisinkin. Tää on varmaan jotain jäänteitä mun lukihäiriöstä. Juuso naureskelee sille aina, sen mielestä se on liikuttavaa. Taas se hihittää.

Mun veli luki 3v pojalleen iltasatua, joka kertoi kotieläimistä. Kirjassa oli kuva aasista ja alla teksti: “Aasi eli kesyaasi on kaikkein vanhimpia kotieläimiä. Aasit voivat elää vanhoiksi ja ne tyytyvät niukkaankin ravintoon. Aaseilla on myös hyvä muisti”. 3-vuotias totesi tämän päätteeksi: “ihan ku mummi” <3

 

 

 

xx Sara

Tags:
,

 

Tanssiminen. Mä oon jo pitkään puhunut, että kaipaisin vähän vaihtelua liikuntamuotoihin. Olisi ihana päästä johonkin ryhmätunneille tanssimaan. Nyt kun tilanne on tää mikä on, päädyin tilaamaan itselleni vuoden jäsenyyden Steezy tanssistudiolle (kiitos äärimmäisen tehokkaan IG-story markkinoinnin :D). Tässä on viikon verran tykitetty olkkarissa koreografioita aina hip hopista houseen. Homma ei todellakaan ole hallussa, mutta hauskaa tää on! Juusokin on innostunut ja tän viikon arki-illat on hujahtaneet tanssiessa.

Savityöt. Kun maalaaminen, piirtäminen ja neulominen alkaa kyllästyttää, on aika siirtyä seuraavaan, hah. Tilasin kolme kiloa itsekovettuvaa savea ja tarkoitus olisi tehdä viikonloppuna kukkaruukku. Oon niin hurjan innoissani! Tässä on pari päivää etsitty inspiraatiota ja helppoja ohjeita, saa nähdä mitä tästä tulee!

Uusi asiakkuus. Allekirjoitin eilen kohtalaisen pitkien neuvottelujen päätteeksi yhteistyösopparin. Se on paluu pr-hommiin vuoden tauon jälkeen! Oon ihan tosi innoissani, tää tulee olemaan vähän erilaista mitä oon tehnyt. Asiakkuus on Ruotsissa ja tulee työllistämään minua ihan kohtalaisesti. Onneksi mulla on Johanna apuna! Tosi kiitollinen fiilis siitä, että tällaisena aikana ylipäätään on töitä tarjolla.

Selviytyjät. Mun sydän pakahtuu kaikista ihanista viesteistä mitä oon teiltä saanu liittyen Selviytyjiin. On ollu ihan hullua palata noihin fiiliksiin. Kaikki tunteet mitä koettiin tuolla oli potenssiin 10 tavalliseen elämään verrattuna. Pettymykset ja onnistumiset tuntui varpaissa asti. Muistan ympärillä inisevät hyttyset, kaikkialle tarttuneen savun hajun ja sen jokapäiväisen jännityksen ennen kisoja. Jaksot on mullekin uusia, joten täällä jännitetään lauantai-iltaisin ihan samalla tavalla kuin muissakin kotikatsomoissa!

Häät. Jouduttiin luopumaan meidän häistä, ja se on painanut mieltä jonkun verran. Häitä oli tarkoitus juhlia 17.4 ja aika pitkään pidettiin vielä toivoa yllä pienimuotoisista kekkereistä. Nyt ei kuitenkaan ole juhlien aika. Ei edes niiden pienten. Paljon oon myös mietiskellyt sitä, että onko haave häistä kuinka todellinen. Mä oon aina kuvitellut haluavani häät, mutta nyt tarkemmin ajateltuna ehkei se ihan välttämätön juttu ole. Ehkä sitä pärjää ilmankin. Se, että häiden peruuntuminen on suunnilleen meidän suurin murhe kertoo siitä, miten onnekkaita me ollaan. Meillä on toisemme ja se on se tärkein juttu. Juhlitaan häitä sit joskus kun on turvallista, tai pidetään vaikka vaan jotkut hyvät bileet!

 

 

Parisuhde. Kun ollaan jatkuvasti yhdessä, muttei kuitenkaan läsnä. Missä menee työn, vapaa-ajan ja oman ajan rajat? Näitä ollaan pohdittu aika paljon viime viikkoina. Poikkeusolot ovat olleet haastavaa aikaa myös parisuhteelle. Etenkin kun ollaan molemmat aika meneviä ja tarvitaan omia juttuja yhteisten rinnalle. Kirjoitettiin kaikki arjen ja parisuhteen haasteet ja -toiveet ylös. Käytiin kaikki kohdat läpi ja keksittiin jokaiseen ratkaisut. Tuli heti tosi huojentunut olo.

Puhelimet pois. Edelliseen liittyen päätettiin tehdä rajoituksia puhelimen käyttöön. Ollaan molemmat tosi paljon puhelimella, myös silloin kun olisi tarkoitus viettää yhteistä aikaa. Puhelinta ei saa tuoda sänkyyn, eikä sitä saa katsoa enää klo 21 jälkeen. Puhelinta ei pidetä esillä esim pöydällä kun tehdään yhdessä jotain. Oli se sitten ruokailua tai sarjan katsomista. Jo viikon kokemuksella voin sanoa, että tää on ollut ihan mahtava päätös. Pari tuntia ilman puhelimen ruutua ennen nukkumaanmenoa on vaikuttanut mulla myös uneen.

Kevät. Aurinko, miten valtava vaikutus sillä on ihan kaikkeen. Koti on tällä hetkellä täynnä kukkia ja valoa, se on lohdullista.

Tv-sarjat. Ei normaalisti katsota juuri perinteistä TV:tä, mutta tällä hetkellä kulutetaan sitä ihan kohtuullisesti. Tähän aikaan vuodesta tv:ssä pyörii yleensä hyviä sarjoja! Seurataan Selviytyjien lisäksi Diiliä, Iholla-sarjaa, Masterchef VIP:ä ja Sohvaperunoita. Sit aloitettiin HBO:lta Succession.

Ajanhallinta. Oon alkanut pitää tarkemmin kirjaa työpäivien ajankäytöstä. Tarkoituksena olisi löytää mahdollisimman tehokas tapa työskennellä niin, että aikaa jää myös luovuudelle ja tauoille. Ja niin, ettei työpäivät mielellään venyisi yli kuuden. Päivä alkaa työtehtävien listauksilla, kirjaan ylös jopa pienetkin jutut. Teen aika-arviot ja tunnitan työpäivän. Tää on selkeyttänyt ja helpottanut ajankäyttöä ja toisaalta tuonut myös armollisuutta. Kaikkea ei pysty eikä tarvitse yhden päivän aikana tehdä.

 

kuvat: Johanna Rontu

 

xx Sara

Tags:
,