Lofoottien suosikki: Bunes Beach & Helvetestind

 

10 päivää Norjassa takana. Jylhiä vuoristomaisemia, hikisiä nousuja, valkoisia biitsejä ja satoja ajettuja kilometrejä. Minulta on kyselty aionko tehdä reissusta postauksen ja vastaus kuuluu, että ihan ehdottomasti aion.

Ennen kuin ryhdyn listaamaan kattavaa vinkkipostausta haluan nostaa omana juttuna mun suosikin koko meidän reissulta: Bunes Beach & Helvetestind vuori.

 

Reinen rannassa

matkalla Vindstadiin

perillä odotti kirkas vesi

 

Mestoille pääsee veneellä Reine-Vindstad, matka kestää n. 20 min ja hinta on meno-paluulle 250 NOK /hlö. Vene kulkee muutaman kerran päivässä, eikä siihen pysty ostamaan lippuja etukäteen. Paikalle kannattaa ilmestyä 30-60 min ennen, veneeseen mahtui about 40 tyyppiä. Me esim ei mahduttu ekaan, vaan jouduttiin jäädä 3 tunniksi venailemaan seuraavaa 17:30 lähtevää lauttaa.

Yksi vaihtoehto on tehdä päiväretki, mutta mikäli mahdollista, suosittelen ottamaan teltan mukaan ja viettämään yön biitsillä!

Katso aikataulu täältä.

 

kohti Bunes Beachia

 

Vene saapuu Vindstadin pikkuruiseen kylään, josta kulkee Bunesfjordin halki satumainen rantatie Bunes Beachille. Vindstadin rannassa on muuten ihana kahvila Amanda, jossa kannattaa pysähtyä meno- tai tulomatkalla vohveleilla (taitaa olla auki pelkästään kesäsesongilla)! Matkaa venesatamasta Bunes Beachille on n. 2km, loppuvaiheessa tulee suht iisi nousu ja sitten lasku biitsille. Helvetenstindelle, eli alueen tunnetuimmalle vuorelle lähtee reitti heti tuon ekan nousun jälkeen.

Mikä parasta, vaikka telttailijoita ja retkeilijöitä täällä oli kymmenittäin, levittyi alue niin laajalle alueelle, että täällä sai olla ihan rauhassa.

 

illallisen kokkailua Bunes beachin yllä

 

Päätettiin ettei pystytetä telttaa alas biitsille, kuten suurin osa yöpyjistä, vaan jäätiin ylemmäs, jotta päästään ihastelemaan maisemia ja saadaan istua auringossa. Biitsi oli pilven peitossa tässä vaiheessa iltaa.

Tehtiin pasta bolognesea, kasattiin teltat ja otettiin iisiä kunnes lähdettiin keskiyön vaellukselle Helvetenstindelle. Vuori oli noussut esiin monessa lähteessä ja sitä kehuttiin nimenomaan auringonlaskun aikaan (tosin oon kyllä sitä mieltä, että kaikki huippunäkymät on kauneimmillaan siihen aikaan vuorokaudesta). Mitään leppoisaa patikointia ei olisi luvassa, vaan kunnon rehellistä kipuamista.

 

näkymät Helvetestindeltä keskiyöllä

alhaalla näkyy Bunes Beach

 

Nousu Helvetestinden huipulle on n. 1h, josta eka puolikas suhteellisen jyrkkää ja toinen puolikas taas suhteellisen kuumottavaa 😀 Vuoren nimi viittaa jokseenkin kammottavaan nousuun, vaikkei se nyt varsinaisesti sitä ole. Norjalaiset ovat merkanneet reitin vaikeusasteen haasteelliseksi (“demanding”), mutta uskoisin sen liittyvän enemmänkin rajuihin kielekkeisiin. Jos kärsit tosi kovasta korkeanpaikankammosta, kannattaa ehkä passata! Pieni asennoituminen tosin auttaa ja paluu ei ollut ollenkaan niin paha, kun ympäristöön ja korkeuteen tottui.

Näkymät huipulla olivat auringonlaskun aikaan niin henkeäsalpaavat että tippa tuli linssiin. Istuskeltiin ylhäällä toista tuntia ihmettelemässä ja valokuvaamassa. Oltiin ainoat koko vuorella.

 

teltta ja korvapuustit odotti meitä alhaalla!

 

Aamulla kun herättiin, suunnattiin heti rannalle aamu-uinnille ja -pesulle. Ranta on yllättävän iso – laskeuduttuasi biitsille, kävelee veteen vielä ainakin 10 minuuttia. Vesi on virkistävän viileää ja ranta on kuin suoraan Thaimaan postikorttikuvasta. Mieletön paikka!

Ps. Rannalla on yksi huussi, tosin sellainen laavuhenkinen ratkaisu eli yksi seinä puuttuu tyystin 😀 ihan toimiva!

 

näkymät Bunesin vuonoon (itse pääranta toisessa suunnassa)

 

Pakattiin teltat ja rinkat, ja suunnattiin aamiaiselle Vindstadin söpöön kahvilaan, josta alussa mainitsinkin. Veneitä lähtee täältä useammin kuin mitä tänne tulee, ainakin näin sesonkiaikana. Odoteltiin veneen tuloa vohveleiden äärellä!

Ihan mieletön kokemus, erityisesti hyvällä säällä <3

 

kahvila Amandan vohvelit

 

Psst. Hyvä kartoin varusteltu artikkeli Bunes Beachista ja Helvetestindestä löytyy täältä.

 

xx Sara

8 Comments
  • Johanna Pynnönen
    Posted at 06:56h, 04 August Reply

    Mahtava reissu teillä ollu. Tykkään tosi paljon kävellä paljain varpain hiekassa. Hienoja kuvia ootte ottaneet. Kuva missä on teltta ja hieman auringon valoa on musta ihana ja kuva missä kävelet hiekalla on kans mun lemppari kuva teltta kuvan lisäks.

    • Sara
      Posted at 09:44h, 06 August Reply

      Voi kiitos kovasti <3

  • Torey
    Posted at 08:10h, 04 August Reply

    No on kyllä vau! 😍

    • Sara
      Posted at 09:43h, 06 August Reply

      <3 <3

  • Kati
    Posted at 12:54h, 05 August Reply

    Huikeeta!!! Varmasti ikimuistoinen kokemus.

    • Sara
      Posted at 09:43h, 06 August Reply

      Voi kyllä!! <3

  • Laura256
    Posted at 11:36h, 20 August Reply

    Uskalsitteko käyttää trangiaa metsäpalovaroituksesta huolimatta? Onkohan se siis sallittua tuolla? Kuumottelee, että on just se yks tyhmä turisti joka polttaa koko Lofootit. Tuolla nimittäin leviäisi tuli sairaan nopeasti.

  • Marianni Leinonen
    Posted at 13:21h, 25 August Reply

    Ihanaa, että on tyyppejä jotka jakavat näitä huokeita elämyskohteita muillekin tietoisuutta avartamaan!!!
    Nurkilla on tullut käytyä, samoille alueille jatkosuunnitelmien tekoon… 🍓!

    Kiitos!

Post A Comment
Your comment will be visible after approval