My Day: Joulukaranteeni, päivä 8

 

Herään sirkkelin ääneen. Se vaan tunkeutuu uneeni, hyi. Katson kelloa. Toivon, että se olisi tosi vähän, että voisin ensin uhriutua aikaisista remonttiäänistä ja jatkaa sitten uniani. 8:32, äh. Tai tavallaan ihanaa, että nukuin näin pitkään. En ole käyttänyt herätyskelloa kuukauteen, se oli lahja itselleni tämän synkkyyden keskellä. Yöunet oli viimeyönä erityisen makoisat, johtuikohan se puhtaista lakanoista?

Muoviin paketoitu vanha tv seisoo vieläkin lattialla keittiönpöydän vieressä. Miten se häiritseekin minua näin paljon. Yleensä ne on mun maalauskamat tai kuvauskalusto, joka lojuu jossain nurkassa, eikä ne koskaan häiritse. Torissa joku jo siitä kuulemma kyseli. Toivotaan, että natsaa.

Mittaan kahvinkeittimeen vettä. Teen sen taas kahvipannulla, vaikka tiedänhän minä ettei saisi. Vaivihkaa katson selän taakse, että näkeekö Juuso. Hän huomauttaisi jos näkisi. Osaan arvioida tismalleen kuinka paljon vettä kuuteen kuppiin tarvitaan. Voisin tehdä tämän silmät kiinni. Suljen vesihanan ja kaadan veden Moccamasterin säiliöön. Pinta nousee millilleen kutosen kohdalle. Pieni joka-aamuinen onnistuminen, jota kaipasin tähänkin päivään.

Koko kämppä on täynnä kuivumassa olevia lakanoita. Niitä roikkuu ovien päällä ja tuolien karmeilla. Ja lisää pyörii pyykkikoneessa. Olisipa kodinhoitohuone. Tai kuivaava pesukone.

Omaehtoisen joulukaranteenin päivä kahdeksan. Kaksi vielä, sitten alkaa loma. Sitten me lähdetään Kuusamoon. En tajua miten olen näin kypsä tähän kotoiluun.

 

 

Ulkona on säkkipimeää. Miten eriltä siellä näyttäisi jos olisi 5 astetta kylmempää ja taivaalta tulisi pisaroiden sijaan hiutaleita. Olisipa jouluna lunta koko Suomessa.

Juuso valitsee itselleen firman joululahjaa. Tarjolla on viinilaseja, morttelia ja leffalippuja. Tiedustelee, että kuuntelenko äänikirjoja. Niitäkin kuulemma löytyisi.

Lähden hakemaan toimistolta sopimuksia, jotka on pakko lähettää tänään. Kävellen, jotta vältän kontakteja. Sateesta huolimatta päätän pukea kivat arkivaatteet verkkareiden sijaan. Olen käyttänyt samoja vaatteita varmaan viikon putkeen. Puen päähän Juuson siskolta joululahjaksi saadun, itse neulotun pipon. Täydellinen malli. Pitääkin pyytää tämän ohje Vilmalta.

Kiroan housuvalintaani 500m kotiovelta. Miksi piti laittaa leveälahkeiset?

Vaikka puntit on märät ja vettä sataa, on valtavan läpinäkyvän sateenvarjon alla ihan kiva kävellä. Ilma on ihanan raikas, helppo hengittää. Aloitan Antti Holman uusimman äänikirjan Kaikki Elämästä(ni) ja hymähtelen vähän väliä. Rakastan erityisesti niitä kohtia kun hän imitoi äitiään.

Kävelen tutun peiliseinän ohi ja totean mielessäni, että näytän aika kivalta tänään. Etenkin kun vertaa niihin kotilookkeihin.

Toimisto on pakattu muuttolaatikoihin. Muutto on jo perjantaina. Löydän lopulta oikeat paperit.

 

 

Ruoka tuoksuu jo rappukäytävässä. Juuso on tehnyt lounasta kun tulen kotiin. Uunivihanneksia ja falafeleja. Sekoitetaan ketsuppia ja srirachaa, johon dipataan falafeleja. Miten ketsuppi voi maistua näin hyvältä aikuisenakin?

Postista ilmestyy joululahjapaketti Otavalta. Mietin pitäisikö tämän avaamista jarrutella, mutta päätän silti avata. Siellä on Danin uusi kirja, Uniikki Elämä. “Mikä on pahinta, mitä minulle voi paniikkikohtauksessa tapahtua? Se, että kuolen. Entä sitten? Mitä sitten, jos kuolen?”. Kirja vaikuttaa ainakin takakannen perusteella ihanan aidolta. Päätän lukea sen joululomalla.

Saan esikatseluun sisustuslehteen tulevan jutun meidän kotoa. Koti näyttää kuvissa ihanalta. Jotenkin ihan erityisen ihanalta. Ei yhtään siltä miltä se tänään näyttää. Esikatselun kuvista puuttuu kuivumassa olevat lakanat, vaatekasat ja loppuvuoden pimeys. Nyt ymmärrän miksi juttu haluttiin kuvata hyvissä ajoin keväällä eikä loppuvuodesta.

Juuso nostaa saarekkeelta kaksi kuuloketta ilmaan ja virnistää minua kohti. Olin taas unohtanut laittaa bluetooth-kuulokkeet takaisin boksiinsa. Miksen ikinä muista? Pyydän anteeksi ja lupaan, että skarppaan.

Puhelimeen tulee viesti, se on isältä. Hän kävi katsomassa yhtä potentiaalista sijoituskämppää. Se sijaitsee 10 kerroksessa, näkymät on merelle. Asunnosta löytyy sauna, muttei pesukoneliitäntää. Muuten kaikki vaikuttaa lupaavalta aina rempoista vastikkeisiin. Jos saisin päättää pesukoneen ja saunan välillä, valitsisin itsekin saunan. “Tehdäänkö tarjous?”, isä kirjoittaa. Vastaan, että tehdään vaan.

 

 

Olen niin väsynyt, että haukottelen ihan jatkuvasti etäpalaverissa. Miten voi olla. Minulla ei ole vauvoja öisin valvottamassa ja nukuinhan viime yönä 9h? Tekisi mieli väittää, että netti tökkii, jotta voisin sulkea kameran. Teen aika usein niin, jos en ole jaksanut vaihtaa yöpukua tai pestä hiuksia. Huomaan, että haukotukseni tarttuu muihinkin, se vähän huvittaa.

Meidän uuden toimiston lattia on valmis, se vaihdettiin yhdessä päivässä. Ihan hullua! En malta odottaa että päästään muuttamaan. Mari Kekäle taikoi meille logovaihtoehtoja, joista valittiin suosikkimme. Se on ihanan selkeä ja tyylikäs. Logo menee ikkunaan ja takuulla tuutataan sitä kaikkialle muuallekin. Tekisi mieli tilata toimistolle käyntikortteja ihan vaan hienon logon vuoksi.

Yhtäkkiä tulee valtava tarve kuunnella Tina Turnerin When the heartache is over -biisiä. Laitan soimaan.

Löydän itseni jatkuvasti keittiöstä höyläämästä banaanileipää (pikemminkin kakkua). Piilotan sen keittiön ikkunalaudalle mausteiden taakse etten olisi kimpussa koko ajan. Tulee mieleen se Sinkkuelämän jakso, missä Miranda kaataa tiskiainetta roskiksessa olevan kakun päälle.

 

 

Teen pitkästä aikaa kunnon satsin kesäkurpitsalasagnea, tästä syödään ainakin neljä kertaa. Miksiköhän valitsin sipulin leikkaamiseen taas tylsän halpisveitsen, vaikka tarjolla olisi myös teräviä laatuveitsiä? Myös se, minkä roudasin Tokiosta Juusolle. Se, minkä kylkeen on kirjoitettu japaniksi “Juuso”.  Ihme veitsisäästelyä, ei ollenkaan minun tapaistani, mutta silti teen tätä jatkuvasti. Parmesaani on homeessa, päätän korvata sen fetalla.

Omaksi ja kaikkien muidenkin yllätykseksi siivoan keittiön perusteellisesti sillä välin kun ruoka on uunissa enkä vasta myöhään illalla tai seuraavana aamuna kuten tyypillisesti.

Game of Thronesin seitsemän kautta on yhtä jaksoa vailla purkissa. En voi uskoa, että me ollaan katsottu kaikki nämä kaudet parissa kuukaudessa? Vähän hävettää jopa. Sovitaan, että katsotaan viimeinen jakso tänään. Tapahtuukohan siinä jotain hullua? Aivan takuulla tapahtuu.

 

 

 

xx Sara

27 Comments
  • saana
    Posted at 20:48h, 16 December Reply

    Hei ihanan näkönen valkonen villapaita, mistä se on? 🙂

    • Sara
      Posted at 21:13h, 16 December Reply

      Tää neule on vanha, joku 1,5v COS <3

  • Erika
    Posted at 20:52h, 16 December Reply

    Ihana postaus <3

    Ps. Mistä tuo sateenvarjo on? 😀

    • Sara
      Posted at 21:14h, 16 December Reply

      <3 Mä oon roudannu tän Tokiosta :D Roudasin itselle ja siskolle, mut oon unohtanut omani johonki ratikkaan tms. Tää on mun siskon, se on ollu mulla lainassa jo 2kk, tekis mieli pölliä :D

  • Nannileena
    Posted at 20:59h, 16 December Reply

    Asiasta kahviin ja Moccamasteriin. Meidän ikuisuuden vanha kahvinkeitin ei mennyt rikki sitten millään ja toimitti hyvän & lämpimän kahvin jokaisella kerralla. Mutta en tullut toimeen tippalukottoman mallin kanssa kun vesipiste on vielä kaukana toisel puolella keittiöö. Hyvällä omallatunnolla myin vanhan pois ja ostin uuden kuparisen automaattisella tippalukolla. Iso morkkis Siitä kuitenkin tuli, oliko väri oikea, miksei tehtäisi vaan pressopannulla tai kapselikeittimellä jne. Inhoan ostosmorkkiksia 😂 Ja toiseksi se iloinen tunne kun vesimäärä mene tismalleen oikein👌🏻

    • Sara
      Posted at 21:12h, 16 December Reply

      ostosmorkkikset on pyllystä mut täydellinen vesimäärä timanttia!!!

      • Demoni_Ohjaa_Mielikuvitustani
        Posted at 10:00h, 17 December Reply

        Kiinnitin myöskin huomiota kuvaan, jossa on kahvinkeitin, mutta en tuhlannut keittimeen montakaan silmäystä…

    • Dorkat_Ostavat_Muovia
      Posted at 09:56h, 17 December Reply

      Kapselikeittimellä operoivat saavat tuntea omantunnontuskia joka kupillisesta, kun ovat langenneet ostoansaan ja ikuiseen muovin törsäykseen.

  • MissT
    Posted at 09:54h, 17 December Reply

    Tämä oli aivan ihana kirjoitus, tosi aito! Kaikkea elämää, tyhmää ja ihanaa. Tällaisia enemmän. Kiitos Sara, tästä tuli jotenkin hyvä mieli.

    • Sara
      Posted at 15:37h, 17 December Reply

      Voi miten ihana kuulla, iso kiitos!

  • NinnuT
    Posted at 13:57h, 17 December Reply

    Katsoin 5 kautta game of thronesia muutamassa viikossa. No shame in this game. Ja kiva lukea tällaista arkilöpinää. Ihan best.

    • Sara
      Posted at 15:38h, 17 December Reply

      BEST! Kiva kuulla, pidän huolen et arkihöpinöitä on luvassa jatkossakin!

  • Kat
    Posted at 21:04h, 17 December Reply

    Mua vähän harmittaa sun rivien välistä tuleva valitus, tossahan kaikki on super etuoikeutettua! Asunnon kuvaukset, sijoituskämpät ja ensinnäkin karanteeni lomamatkan takia jo lähtökodiltaan. Moni vain haaveilee moisesta, koko elämänsä. Toki on ok tuntea ärtymystä ja turhautumista elämäntilanteeseen katsomatta, mutta muistathan miten etuoikeutettu olet! Hyvää Joulua!

    • Sara
      Posted at 09:27h, 18 December Reply

      Kyllä minä muistan <3

  • Sofia
    Posted at 03:04h, 18 December Reply

    Tykkään niin sun postauksista. Oot ihanan aito. Hyvää joulunodotusta!

    • Sara
      Posted at 09:27h, 18 December Reply

      Kiitos <3 Sinne myös ihanaa joulua!

  • Maija_
    Posted at 08:15h, 18 December Reply

    Ihanan elämänmakuinen postaus kaikesta ”tavallisesta”. Tykkään kovasti, näitä toivoisin jatkossakin:)
    Rauhallista, rentouttavaa joulunaikaa <3

    • Sara
      Posted at 09:28h, 18 December Reply

      Tosi kiva kuulla <3 Rauhallista joulua!

  • Henriikka
    Posted at 09:43h, 21 December Reply

    Ihana postaus!

    • Sara
      Posted at 17:36h, 29 December Reply

      <3

  • Kaurapuuro
    Posted at 09:10h, 23 December Reply

    Onko sulla siis sijoitusasuntoja yhdessä isäsi kanssa? Hauskaa joulua!

    • Sara
      Posted at 17:36h, 29 December Reply

      Joo isän ja veljen! 🙂

  • Yade
    Posted at 14:35h, 24 December Reply

    Tuli tätä postausta lukiessa mieleen yks Ylen artikkeli missä kirjoitettiin siitä kuinka monilla ei ole varaa ostaa enää ensiasuntoa Helsingissä kun sijoittajat vie parhaat päältä. Itsekin kun olen miettinyt sijoituskämppää niin tuskailen sen kanssa että miten sen voisi tehdä mahdollisimman eettisesti. Varmaan jos hankkisi sellaiselta alueelta missä asuntomarkkinat ei ole täysin sijoittajien hallussa tai jos hankkisi isomman kämpän, eikä niitä yksiöitä tai kaksioita, joita ensiasuntoa ostavat ehkä kaipaavat.

    https://yle.fi/uutiset/3-11647434

    • Sara
      Posted at 17:38h, 29 December Reply

      Kiinnostava artikkeli, kiitos linkkauksesta! Meidän sijoituskämpät on Helsingin ulkopuolelta!

  • Jenni L
    Posted at 23:00h, 28 December Reply

    Olipas mukavalukuista tekstiä, olet tosi hyvä kirjoittamaan! Mistä tuo söpö punainen pipo mahtaa olla?😊

    • Sara
      Posted at 17:39h, 29 December Reply

      Voi kiitos <3 Pipo on Juuson siskon neuloma 🙂 Saatiin tällaiset joululahjaksi!

  • Hemppe
    Posted at 14:16h, 01 January Reply

    Vitsit mä tykkään näistä tän tyyppisistä sun postauksista erityisen paljon <3

Post A Comment
Your comment will be visible after approval