Tavallistakin tavallisempi (ihana) aamu

*Kaupallinen yhteistyö: sloggi

 

Kuulen tuttua kolistelua keittiöstä. Blenderiin kaadetaan jäisiä mustikoita, tästä ei voi erehtyä. Avaan silmät ja kurkkaan yöpöydällä olevaa puhelinta. 7:08. Herätykseeni olisi vielä 20 minuuttia, tai ehkä kymmenen. En muista kumpaan illalla päädyin. Arvon aina 7:20 ja 7:30 välillä.

Viskaisen peiton päältäni. Haluaisin olla se tyyppi, joka upottaa seuraavaksi tohvelit jalkaansa, mutten ole. Tohvelit eivät koskaan pysy jaloissani. Ajatus tohveleista tuntuu aina houkuttelevammalta kuin mitä todellisuus on.

Avaan rullaverhot. Tavallisesti rauhallisessa risteyksessä on hulina päällä. Salkku kädessä kävelevä mies ja kaksi koiranulkoiluttajaa. Isä ja huomioliiveihin puettu tytär käsi kädessä. Vastakkaisessa talossa syödään aamiaista. Taivas näyttää siniseltä, vaikka aurinko ei kunnolla paistakaan. Avaan ikkunan ja hengitän keuhkoni täyteen raikasta kevätilmaa.

Venyttelen pikaisesti, ihan muutama kroppaa herättelevä liike vain. Kehossa tuntuu tänä aamuna hyvältä. Mistään ei kiristä, ei edes takareisistä.

 

  

 

Kurkkaan itseäni vessan peilistä. Mietin hetken jaksanko pestä tänään hiuksia ja päätän etten jaksa. Vaikka todellisuudessa siis pitäisi. Pitäisi aina kun vähänkään epäilyttää. Tartun hammasharjaan. Irvistelen tuttuun tapaan peilikuvalleni hampaita harjatessani ja samalla muistutan itseäni jälleen kerran uuden sähköhammasharjan laturin ostamisesta. Se hajosi jo yli kaksi kuukautta sitten. Voisikohan laturia vielä korjata? Tuskin, tai no, pitää kysyä. Pesen kasvot ja lisään kasvoöljyä.

Auringonsäteet ovat ilmestyneet keittiöön. Valo paljastaa lattialta leivänmuruja. Niistä jää hauskat varjot. Kahvipannun pohjalle on jäänyt vettä ja se porisee tulikuumaa pannua vasten. Yksi suosikkiäänistäni ehkäpä. Liedellä odottaa kaksi paistettua kananmunaa ja blenderissä on kuin onkin mustikkasmoothie odottamassa. Aika onnekas olen kun saan herätä valmiiseen pöytään lähes joka aamu.

Poikaystävä lukee hesaria ja hyräilee. Hänellä on tapana irroittaa lehdestä minua eniten kiinnostava osio valmiiksi omalle paikalleni. Tänään se liittyy nykytaiteilijaan, joka päätti elää 6kk ilman nettiä.

Hörppään kauramaidolla höystettyä kahvia ja käyn artikkelin kimppuun.

 

 

Päälläni on sloggin tänään 4.4 lanseerattavan ZERO Feel Soft Bra  -malliston alusvaatteet. Sloggi on tuonut saumattomiin suosikkiliiveihini takaa kiinnitettävät hakaset ja hieman lisää tukea. ZERO Feel Soft Bra on nimensä veroinen, äärimmäisen mukava ja pehmeä, mutta samaan aikaan kuitenkin ryhdikäs. Tasainen muotoilu ei erotu vaatteiden alta ja syvempi liivimalli menee mainiosti avonaistenkin paitojen kanssa!

 

 

xx Sara

9 Comments
  • Elina
    Posted at 09:50h, 05 April Reply

    Näytät todella hyvältä! Kiitos aamiaisinspiraatiosta, mietin että tämähän onnistuisi mielläkin, jos vähän priorisoi. Rauhallinen aamiainen siis.

    Mitä kasvoöljyä käytät?

    • Sara
      Posted at 16:43h, 05 April Reply

      Voi kiitos! 🙂 Ihan varmasti onnistuu!
      Mulla on käytössä ACO:n Renewing kasvoöljy, ihan paras!

  • Heli
    Posted at 11:37h, 05 April Reply

    Ah, rakastan noita sloggin zero feel -liivejä! En muuta haluais käyttääkkään 😀 Kummat sinusta paremmat, nämä vai ne ilman kiinnityksiä?

    • Sara
      Posted at 16:44h, 05 April Reply

      No sanos muuta!! Mun on kyllä pakko sanoa, että nämä takaa kiinnitettävät on nyt uudet suosikkini! Napakat, mutta silti äärimmäisen pehmeät, eivätkä näy paitojen alta! <3

  • HannaK.
    Posted at 15:19h, 05 April Reply

    Pakko mennä testailemaan noita Sloggeja! Entä mistä nuo sun shortsit on? Näkyy omista vanhoista yöhousuista läpi ja nuo näyttäisi kivasti vähän pidemmiltä 🙂

    • Sara
      Posted at 16:45h, 05 April Reply

      Iso iso suositus!! Just lähetin oman äitinikin sovittamaan 😀 Shortsit on muutaman vuoden takaa Monkista! Vastaavia varmaan voisi löytyä vielä Monkista tai H&M:stä 🙂

  • Minttu
    Posted at 09:09h, 06 April Reply

    Minkä hintaisia liivit ovat ja löytyykö jo marketeista? ( prismat & cittarit)

    • Sara
      Posted at 10:57h, 06 April Reply

      35e kieppeillä ja myydään Stockalla ja Sokoksella! ❤

  • Laura
    Posted at 17:41h, 09 May Reply

    Saumattomat ja kaarituettomat rintsikat olisi niin unelma! Itselle ne Sloggin toiset rintsikat (ilman hakasia) ei valitettavasti ollenkaan sovi, s-koon kuppi aivan liian pieni ja m-koko taas muuten aivan liian löysä. Olin niin innoissani kun huomasin että oli tulossa uusi malli hakasilla, aattelin että nämä voisi olla vähän tiukemmat mutta valitettavasti ei yhtään parempi. Tosi sääli, olisin mielelläni ostanut.

Post A Comment
Your comment will be visible after approval